Yinjoogaa tankotanssijoille PranaYogan lämmitetyssä salissa!

Lisää venyttelyä? Venyttelyä lämmitetyssä salissa? Rauhoittumista
ennen päivän koitoksia?
Ready Set Polen asiakkailla on nyt mahdollista käydä tiistaiaamuisin
tekemässä yinjoogaharjoitus oman tanko-ohjaaja Sallan vetämänä. Salla
on mukana yinjoogaohjaajakoulutuksessa ja harrastanut yiniä tankoilun
ohessa jo pidemmän aikaa.
Yinjooga sopii mainiosti tankotanssijoille, sillä joogamuotona se on
rauhallista ja toimii loistavana vastapainona tankotanssin
fyysisyydelle. Yin tarkoittaa yksinkertaisuudessan syvävenyttelyä, ja
harjoituksen tarkoitus onkin lisätä liikkuvuutta erityisesti
jalkoihin, selkään ja lantion seudulle. Jooga tuo harjoitukseen
rauhoittumisen, jolloin yin toimii liikkuvuuden parantamisen lisäksi
myös urheilusta palauttavana ja rentouttavana harjoituksena. Yinin
kautta jokainen oppii harjoittelun myötä löytämään omalle kropalle ja
rakenteelleen sopivat venytykset, jolloin ymmärrys omasta
liikkuvuudesta ja kehon toiminnasta voi parantua. Lämmitetyssä salissa
venyttely on miellyttävämpää ja venytyksissä on mahdollista päästä
syvemmälle, mikä onkin yinin ja syvävenyttelyn tavoite – ei venytetä
vain pinnallisia lihaksia, vaan pitkäkestoisella venytyksellä päästään
myös käsille syvempiin sidekudoksiin.
Ready Set Polen asiakkaiden vuoro on PranaYogalla tiistaiaamuisin
kello 9-10. Tunnin hinta on edullinen 5 euroa, Ready Set Polen
jäsenyys ei käy maksuvälineenä PranaYogalla tarjottaviin tunteihin.
Harjoitukseen on hyvä pukeutua mukaviin joustaviin vaatteisiin, kylmä
salissa ei tule! Varaathan mukaan vettä ja omaan pyyhkeen (kylpypyyhe
tai vastaava isompi pyyhe), joka harjoituksen ajaksi levitetään
matolle. Tunnilla voi lainata maksutta Pranan joogamattoja jos et
halua tuoda omaasi mukaan, pyyhevuokra on 1 euron, jos et halua omaa
pyyhettä kantaa mukana.
Ovet avataan 20min ennen tunnin alkua, ja ilmoittautuminen tapahtuu Ready
Set Polen varausjärjestelmän kautta. Ready Set Polen tuntien
varausehdot pätevät aamun venyrentoutukseenkin: http://www.readysetpole.fi/tuntivarauskaytannot/.
Tunti pidetään, jos sille on vähintään 4 ilmoittautunutta tuntia edeltävänä iltana.
Aika: Tiistaisin klo 9-10 (alkaen 23.10.2012)
Hinta: 5 euroa
Ilmoittautuminen: http://varaus.readysetpole.com/varaus/
Paikka: PranaYoga, Yliopistonkato 30


Kommentit