Rengastrapetsin peruskurssi alk. 4.9.

keskiviikkoisin klo 16:30, 4.9. alkaen

Ohjaaja: Saara Eloranta
Taso: Alkeet

UUTUUS!
Rengastrapetsin peruskurssilla pääset tutustumaan suositun sirkuslajin perusteisiin osaavan ohjaajan johdolla. Kurssilla opettelemme tämän akrobatialajin alkeet ja perustekniikat. Opit erilaisia asentoja renkaan sisällä, niiden yhdistelmiä sekä erilaisia vauhdikkaampia liikkeitä. Kurssin aikana pääset tutustumaan muutamiin nostoihin ja opit turvalliset tekniikat myös renkaalta alastuloon. 

Jokaisella kurssikerralla teemme huolelliset lämmittelyt ja harjoittelemme uusia liikkeitä renkaalla. Kertaamme myös aiemmin opittua. Lisäksi yhdistämme tutuiksi tulevia liikkeitä pidemmäksi sarjaksi, jota pääset tunnelmoimaan musiikkiin. Ryhmäläisten näin halutessa voidaan opeteltu sarja esittää RSP:n pikkujouluissa kauden päätteeksi. 

Rengastrapetsilla erityisesti kehonhallinta ja liikkuvuus kehittyvät nopeasti, samalla kun sinä pidät hauskaa. Mitään aiempaa kokemusta tai pohjataitoja ei vaadita, sillä aloitamme ihan alkeista. Tältä kurssilta ei leikkisyyttä ja uuden oppimisen kokemuksia puutu!

Voit kokeilla kurssia edulliseen kokeiluhintaan 5€ /tunti kahdella ensimmäisellä kurssiviikolla. Mikäli haluat tulla testaamaan ryhmää ilmoita tästä meille sähköpostitse info@readysetpole.fi tai puhelimitse 040 969 2693.

Hinta:

199€ / 179€*
sis. 15 x 60min

*työtön, opiskelija, eläkeläinen, kotivanhempi, jäsen

Ilmoittautuminen:

Kurssille ilmoittaudutaan varausjärjestelmässämme allaolevan linkin kautta. Ilmoittautuminen on voimassa koko syksyn.

Huom! Kurssi toteutetaan, mikäli ilmoittautuneita on vähintään 8. Mahdollisesta peruuntumisesta ilmoitamme viimeistään kurssin suunnitellun alkamispäivän edeltävänä päivänä. Huomaathan, että varaus on sitova. Katso varausehdot täältä!